maanantai 26. marraskuuta 2012

Lauantain treffit


Lauantaina oltiin poikaystäväni kanssa ulkona. 
Käytiin syömässä Morrison's ravintolassa ja mentiin katsomaan uusin Bondi.


En ollut aikaisemmin käynyt ravintolassa. Paikka ei ota pöytävarauksia ja kun menimme sinne, paikka oli ihan täynnä. Emme kuitenkaan joutuneet jonottamaan kauhean pitkään. Tunnelma oli ravintolassa äänekkään rento. Tarjoilijat olivat todella mukavia ja ottivat minun mielestä asiakkaat hyvin huomioon ruuhkaiseenkin aikaan. Ruokaan olin kyllä vähän pettynyt. En ole nirso ruan kanssa, mutta pihvi oli kuin (rumasti sanottuna) iso kuminen purkka. Kermainensienikastike oli kyllä hyvää ja salaatti :) Haluan mennä paikkaan uudestaan, mutta seuraavan kerran haluan maistaa hampurilaista. Ne näytti ihan super hyvältä. Onko muilla paikasta kokemuksia?


Bond leffa oli taas viihdyttävä, niinkuin aina ennenkin. Leffat ovat kyllä tyyliltään muuttuneet paljon. Se bond tyylinen huumori,  ja aina tyylikkääseen pukuun pukeutunut, uusien teknologia aseiden kanssa pahoja vastaan taisteleva karismaattinen naistenmies Bond, James Bond, on jäänyt leffoista mun mielestä melkeenpä kokonaan pois. Mutta tulen jatkossakin uudet Bondin elokuvat katsomaan.


Illaksi halusin laittaa päälleni jotain missä tuntisin oloni mukavaksi. En tiennyt mihin olemme menossa syömään, joten halusin pelata varman päälle ja kun menen ravintolaan syömään, haluan pystyä syömään niin ettei tarvitse välittää mahan turvotuksesta ;) 


Vielä yksi lempi asusteistani musta nahkainen käsilaukku ja rakkaat käsikoruni, jotka ovat aina päällä. Haluisin oppia käyttämään enemmän koruja. Kokeilen niitä, mutta lopulta päädyn perinteisiin nappikorviksiin ja muutamaan käsikoruun.

Pahoittelen kuvien laatua. Täytyypi vielä harjoitella säätöjen kanssa...
Mutta, oliko treffeille sopivat vaatteet? What do you think? :)


sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Mustikka smoothie!

Heipsan!


Nopea, helppo ja raikas smoothie ohje


Mitä tarvitset:
Banaania
Vaniljajogurttia
Mustikoita
Tehosekoittimen yms.



Kaada jugurttia tehosekoittimeen, paloittele banaani. Sekoita. 



Kaada jäiset mustikat. Sekoita. 


Nauti ;)
Pus

Ihana sunnuntai

Tänään on ollut kiva päivä. 
Olisin saanut nukkua pitkään, mutta heräsin tietysti pirteänä 7h yöunien jälkeen. Normaalisti tarvitsen 8-9h unta, mutta sillon kun saisin nukkua pitkään niin 6-7 tuntia riittää. Kummallista...
Olimme eilen treffeillä poikaystäväni kanssa. Käytiin syömässä Morrison's ravintolassa, jonka jälkeen mentiin katsomaan uusinta Bondia. Kerron siitä joku päivä myöhemmin.

Käytiin tänään Ikeassa. Piti mennä vain siskoni seuraksi, mutta eiköhän kassan jälkeen ollut kädessä 70euron kuitti. Miten siinä aina käy niin? Vaikka kuinka yrittää.... säälittävää.. Ovat hyvän bisnes idean ainakin keksineet.

Mukaan tarttui uudet verhot keittiöön, pöytäliina keittiönpöydälle, pari tuoksukynttilää (ja oli niin kivan tuoksusia, vanilja ja kirsikka), kylpyhuonematto, makkariin vihdoin ja viimein yöpyödälle lamput, 3kpl keittösaksia ja 2kpl isoja juomalaseja.



Kotiin päästyäni olin innoissani uusista tavaroista ja kaksi tuntia menikin vain kotia tehdessä. Keittiö muuttuikin aika radikaalisesti ja nyt sielä on ihan kiva syödä. Me ollaan näitä ihmisiä, jotka syö aina olohuoneessa tv:n ääressä. Kauheeta mun mielestä. Mun ihanne keittiä olisi avokeittiö ja tää meidän kämpän pohjapiirrustus on, noh, alunperin suuniteltu kimppakämpäksi joten kuvailisin tätä "laatikko laatikon sisällä", 3 huonetta ja pitkä käytävä. Tuntuu kuitenkin kodilta, se on tärkeintä.


Mutta tämän päivän tavoite onnistui. Hyvää ruokaa ja hyvää viiniä. Jauheliha/ mozzarella cannelloneja tomaattikastikkeessa. Helppo ja nopea ruoka ja vielä hyvää. Vähän viiniä, Itra Barbera D'Alba. Nyt uusimman kauneus ja terveys lehden kimppuun, ehkä sen jälkeen vähän vielä X-factor USA ja nukkumaan!


Hyvää sunnuntaita kaikille! 
pus 

ps. Sielä alkoi just Sinkkuelämää leffa. Niin meille tytöille!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Naked truth ja Idun Minerals

No enhän mä kerenny sit missään vaiheessa ottamaan kuvaa tuosta perjantain asukokonaisuudesta tuon uuden neuletakin kanssa, mutta otan siitä kuvia myöhemmin..

Mulla oli ensin mielessä, että olisin tänään tehnyt ihan toisenlaisen postauksen, mutta lisäsin pari juttua mukaan. Ostin nimittäin eilen uuden Idun minerals mineraalimeikkipuuterin ja huulikiillon. Mulla on ollu tässä täydellisen meikkipohjan metsästys. Semmonen mikä ei tuntuisi paksulta iholla, mutta peittäisi kuitenkin virheet ja eikä tukkisi ihohuokosia. Huomaan heti meikkipohjasta, jos se ei sovi iholleni. Se rupee heti puskemaan epäpuhtauksia pintaan.


Mutta sen lisäksi ajattelin lisätä tähän mukaan 100% totuuden. Miltä oikeasti näytän. Monet ovat jo asiasta kirjoittaneet ja halusin tulla mukaan. Mikä sen parempi, kun tutustuttaa teidät heti todelliseen minääni :D ei meikkiä, koruja tai hienoja vaatteita.

Pari asiaa mitkä mua häiritsevät 
A) Silmäpussit ja tummat silmänaluset. Nuoresta asti ollut ja tulee varmaan aina pysymään. Jos joku löytää OIKEASTI tuotteen, joka näihin ongelmiin auttaa, tulkaa kertokaa myös mulle! Joo, olen kyllä aina ollut yövirkku, joten johtuupi pitkältä elämäntavoista. 
B) Aina punaiset huulet! Joo, kyllä. Tämä mua häiritsee. Kun yrittää saada nude huulet tai vain laittaa vaaleaa huulikiiltoa. Ei onnistu. Punainen sävy paistaa läpi aina. (Tulikin mieleen, voisi joskus kokeilla vihreän pigmenttistä peitevoidetta. Normaalisti tarkoitettu ehkä couperosa iholle ja punasuuden peittoon, miksi ei kokeilisi huuliin?? ;D )


Oon nyt katsonut Chisun Sen näkee silmistä- dokumenttisarjan kaksi ekaa osaa. Kolmas on vielä näkemättä. Mutta se on ihana, ihana ja ihana!!

Hän on semmoinen henkilö jota katson todella ylöspäin. Kunnioitan semmoisia ihmisiä, jotka tietävät mitä haluavat tehdä ja uskovat siihen. Vaikka on aina ihmisiä jotka haluavat lannistaa, mutta ei anna heille sitä valtaa, vaan pysyy itsevarmana. Tietää kuka on ja tietää mitä haluaa tehdä, panostaa siihen ja saa siitä kunnioitusta ja palkinnon itselleen kovasta työstä.

Rakastan hänen musiikkiaan. Se on niin iloista ja voiko jopa sanoa kuvainnollista musiikka? Jotkut jopa mun mielestä ihanan lapsenmielisiä ja jotkut taas niin syvällisiä ja rankkoja.

Mä oon vähän tämmönen ”koko ajan hukassa” oleva. Nuorempana se oli paljon raskaampaa, mut nyt en jaksa asiasta enään samalla tavalla stressata, koska olen huomannut, että sillä yli miettimisellä kuka mä oon ja mitä mä haluan ei asiat yhtään tule selkeämmäksi. Yritän vain hyväksyä, että tämmönen mä oon, aina kahden asian välillä miettivä, enkä silloinkaan 100% varma pitäiskö se kolmaskin vaihtoehto ottaa mukaan. Itsevarmasti hukassa oleva :)

Siitä myös blogini nimi tulee.

Yritän keskittyä siihen mikä tällä hetkellä on mulle tärkeää, mihin haluan panostaa. Ja jos se ajatus muuttuu 2 vuoden päästä, sitten muuttukoon. En voi lyödä itselleni valmista ajatusmallia, mikä taas joillekkin on jo niin varmaa pienestä lähtien. Mutta uskon siihen, että sitten kun löydän sen mitä oikeasti tykkään tehdä, tulen löytämään ihan erityyppisen onnellisuuden. Katsoko kukaan pe illalla elokuvan Onnen potku? Oon nähnyt sen aikasemmin ja se on niin symppis elokuva.


Mutta tässä kuva Idun Minerals tuotteista joita omistan; poskipunasivellin, kabuki sivellin, aurinkopuuteri, mineraalimeikkipuuteri ja huulikiilto. Sävyni minkä ostin on Freja. 

Hieman infoa tuotteesta; Mineraalipuuteri muuttuu voidemaiseksi iholla, mutta pitää ihon mattapintaisena. Sen takia sitä pystyy käyttämään kuivaihoiset kun rasvaisetkin. 


Ideana on, että mineraalipuuteri ns. imeytetään kabuki siveltimeen pyörittäen, jonka jälkeen pyöritellään hellävaraisin liikkein kasvoille. Jos jokin kohta kaipaa lisää peittävyyttä, lisää vain tuotetta niihin kohtiin mihin tarvitset. Tuote kerrostuu hyvin, eikä lähde rullailemaan tai muuta väriä kerrostaessa.

Tässä vielä ennen ja jälkeen kuvat. Hope you like it :)


ps. Tuli sana symppiksestä mieleen, luulin pienenä että sympaattinen tarkoittaa tyhmää ja ilkeää :D Oon mennyt joskus isosiskolle selittämään, kun joku oli ollut kauhean ilkeä ja symppis.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Nopeat aamu terveiset!

Heips !

Nopeat aamun sali terveiset. Tein tänään (taas kerran) lyhyemmän kaavan mukaan, mutta jaksoinpa kuitenkin lähteä ja olo on energiaa täynnä.




Ostin eilen kaverilta aivan ihanan neuletakin. Katsotaan jos kerkeän vielä tänään illalla näytellä sitä päällä. Kokeilin sitä vain nopeasti päällä, mutta olen himoinnut sitä siitä lähtien, kun näin sen ekan kerran kaverilla, joten olihan se pakko ostaa, kun sain tietää että hän on siitä luopumassa. Kierrätän muutenki aika tarkasti tämän kyseisen kaverin vaatteet läpi :D onnekseni hänen vaatekaappinsa sisältö vaihtuu aika tiuhaan tahtiin ja sillon kun "kirpparille" kassi ilmestyy, mä oon paikalla!



ps. Ei näytä kyl täs kännykän kameralla yhtää niin kivalle mitä se oikeesti on :(

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tätä pimeyttä vastaan..

Nyt se on virallisesti alkanut. Pimeys. Ja sen huomaa ihmisten käyttäytymisestä. Onneksi siis en ole ainut, joka tästä ankeasta vuoden ajasta valittaa. Muhun vaikuttaa ainakin paljon. Oon joutunu siirtää kaikki mun orkideatki keittiöön, jotta ne sais ees vähän enemmän aurinkoo. Syytän niitten kuolemaa valon puutteesta, mutta tosi asia taitaa olla etten vaan osaa niitä hoitaa. Neuvoja?


Sain kuitenki itseni ylös aamulla ja lähdin salille. Mikä kyllä piristi ja paljon. Vaikka olisinkin miellummin jäänyt himaan pitämään seuraa flunssaselle ja katsellut leffoja iso teekuppi kädessä.






Oon innostunu treenaamisesta ihan uudella tavalla. Ennen en oo ollu mikään sen kummosempi liikkuja, mutta tän vuoden alusta lähtien lähin treenaamaan isomman motivaation kanssa. Oon aina ollu pieni kokoinen, joten laihtuminen ei sinäänsä ole koskaan ollut tavoite, vaikka yllätyksellisesti lihoinkin, mutta se oli seurustelun seuras ;) Niistä ei toivotuista kiloista olen päässyt jo eroon. Ostettiin alkuviikosta kaverin kanssa kahvakuulat. Itse ostin 8kg. Vielä en ole päässyt kotona testailee. 





Oon miettiny kirkasvalo/herätyslamppua. Onko kukaan sellaista kokeillut? Toimiiko? 

tiistai 20. marraskuuta 2012

Nyt se oli vain tehtävä !

Miettinyt kauan tämän aloittamista.. Nyt sen sitten aloitin.

Jännää ! En tiedä vaan yhtään miten tätä käytetään. Ennen tuntu, että olen hyvä tietokoneitten kanssa. Mulle ainakin käynyt perus "jouduin aina auttamaan ennen äitiä" ja nyt se on poikaystävä, joka joutuu koko ajan auttamaan mua.

Enpä tiedä tarkalleen blogini tyyliä tai suuntaa mistä tulen kirjoittamaan. Se jää nähtäväksi :)

Mutta aloitan tästä päivästä.

Käytiin katsomassa Argo. Hyvä elokuva, erilainen mitä olen taas vähän aikaan nähnyt. Ei ollut perus action pläjäys enkä tylsistynytkään. Huumori oli leffassa hyvää, sarkastista sellaista. Suosittelen mennä katsomaan.

Rakastan elokuvia ja varsinkin elokuvateattereissa käymistä. Kerään jokaisen elokuva kerran jälkeen lipun talteen. Vanhin taitaa on vuodelta -95 Egyptin prinssi :D Tuo hauskoja muistoja mieleen.

Ja tulee varmasti olemaan paljon kirjoitusvirheitä. Ystävätkin sanovat, että he tarvitsevat välillä tara-suomi-tara sanakirjan ymmärtääkseen mitä puhun. Ehkä sekin voi olla yksi hyvä syy aloittaa tämän kirjoittaminen.