torstai 25. huhtikuuta 2013

Karkkila Fight Night

Mun on pitänyt kirjottaa tästä jo yli viikko sitten, mutta valitan taas tästä samasta asiasta kun ei tota aikaa taida riittävän tällä hetkellä mihinkään. Mutta hyvää kannattaa odottaa, eikö vain :)

Olin siis jo yli viikko sitten lauantaina Karkkilassa todistamassa taas Suomen yhtä kiinnostavampaa tapahtumaa, Karkkila Fight Nightiä.


Karkkila Fight Night on siis ammattilais- ja amatöörivapaaotteluilta ja tapahtuma järjestettiin tänä vuonna jo kolmannen kerran Karkkilan liikuntahallilla.

Tapahtuman takana on ollut vain yksi ajatus, joka sai itselleen kunniaa vasta, kun itse jehu joutui hiljentämään vautia elämässään. Tapahtuma syntyi siis lyhykäisyydessään niin, että yksi- ei niinkään kauniina- päivänä Perttu Haanpää joutui kyseisen lajin leirillä tapaturmaan, jossa kesken treenien hänen eturistiside repeytyi. Tapaturman jälkeen jäi hänelle aikaa miettiä asioita ja rakkaudesta lahia kohtaan halusi hän luoda jotain ainutlaatuista ja tuoda pieneen ja hiljaiseen Karkkilaan jotain uutta. Niimpä Perttu ja Ossi Sihvonen laittoivat päänsä yhteen ja syntyi Karkkila Fight Night.

Voi kun itsekkin joskus uskaltaisi ottaa tuon riskin, luottaa omiin vaistoihin ja unelmiin. Muttta sehän se avain on jokaiseen suureen keksintöön, uskaltaa kuunella sitä pientä ideaa päämme sisällä. Musta on niin uskomatonta, että yhden miehen ideasta tulikin jotain näin suurta ja mahtavaa.

Olen jokaisena vuonna ollut mukana ja kehitys ekasta vuodesta tähän vuoteen on jopa ihan silmään pistävää. Kaikki oli ekana vuonna hieman pienempää ja vaatimattomampaa, mutta silti ollut todella hienoa.

2011

2011
Ekana vuonna siis minä toimin valokuvaajana. Enkä nyt itseäni tässä halua mollata, mutta onhan nämä kuvat myös sen näköisiä :D

2011
Ja kun verta tätä pelaajien sisääntulo aulaa tämän vuotiseen.. ero on suuri!

2011
2011

2011

2011
Perttukin nähtiin lavalla.

2011

2011
Mulle on aina ollut liikkuvan ottaminen hankalaa. Varsinkin tämmöisessä tapahtumassa, kun olisi pitänyt nähdä tulevaisuuten ja osata ennakoida millon mitäkin jännää tapahtuu.

2011

2011
2011
2011
Mutta kyllä tänne muutama hyvä kuva mahtui joukkoon. Tästä kuvasta pystyi mun mielestä hyvin näkemään sitä tunnetta mikä tuolla kehässä on.

2011

2011

2011
Ja tähän väliin mä sanon, että voi Ln(Hn_.nb&/GHOÖHG**.. Koska, mitä mä tästä eteenpäin kirjotan oli kertaalleen kirjoitettu, kunnes tämä kone/netti/ eivät suostuneet mun kanssa toimia ja päättivät poistaa kaiken mitä olin tänne kirjoittanut ja tehnyt...........

Eli sitten vuonna 2012 laitettiin taas astetta paremmaksi ja päätin pyytää tuttuani Teemu Lautamiestä tulemaan valokuvaajaksi. Käykääpä katsomassa linkki Karkkila Fight Night 2012 ja myös muitakin hänen ottamiaan kuvia. Todella lahjakas mies ja hänen ottamat kuvat on todella hienoja.

2013
Tultiin Jekun kanssa liikuntahallille about klo 15.00 aikaan ja katselimme vain hämmentyneenä toisten viimeisten sekuntien juoksua paikasta toiseen ja loppu silauksien tekemistä. Se on hyvä mennä auttamaan, kun ei tiedä miten pystyisi toisia auttaa :D No oltiin ainakin siinä henkisenä tukena..

2013

2013

2013
 Tää sisääntulo aula on musta niin hieno! Kelatkaa sitä tunnetta, kun on tota pitkin kävellyt kehään.

2013

2013

2013

2013

2013
Kahvila oli myös auki, joka tarjosi asiakkaille juotavaa ja pientä purtavaa.

2013

2013

2013

2013

2013
Niinkuin viime vuonna, tänäkin vuonna minut pysty löytämään lippupisteestä myymässä lippuja. Oltiin ihan täpinöissä. Varsinkin, kun nähtiin ihmisten kertyvän ulos odottamaan.

2013

2013

2013
Ovet avattiin klo 16.00 ja tapahtuma myytiin loppuun alta aika yksikön. Jouduttiin jopa käännyttämään ihmisiä ovelta pois. Oli kauheaa kuunnella, kun jotkut olivat jopa tulleet Tampereelta asti. Suosittelenkin kovasti, että ketkä seuraavana vuonna haluaa mukaan kannattaa hankia lipun ennakkoon tai tulla ajoissa paikan päälle ;)

2013
Ja kaikille tiedoksi, että näiden rannekkeiden laittaminen ei ole niin helppoa miltä näyttää. Varsinkaan niitten käsien ympärille, joissa on ehkä hieman enemmän karvoitusta. Eli pahoitteluni niitä kohtaan keitä tämä minun rannekkeen laittaminen on nipistänyt :)

2013
Tapahtuma alkoi klo 17.00 ja show saikin aivan räjähtävän hyvän avauksen, myös voice of Finlandista tutun Joonas Salonen avulla.

2013

2013
Miestä, kun ei nyt ole äänellä eikä ulkonäöllä pilattu.. Oli ainakin naispuolisille katsojille silmäruokaa heti ensimmäisestä esityksestä lähtien. Ja olen tainnut jo mainuta miehistä, joilla on tatuoidut kädet.. nam (Hyvän näköisiä ihmisiä saa katsoa ja ihastella. Tiedät, että myös poikaystäväni tekee tätä, joten en aijo tuntea huonoa omaatuntoa tästä.)

2013

2013

2013


2013

2013
Vertakin nähtiin illan aikana.

2013

2013
2013

2013
Lisätietoa pelaajista ja viime vuosien tapahtumista löydät http://www.karkkilafightnight.net/.

2013

Arvatkaa oliko noita pikku perulaisia kiva kerätä jälkeenpäin!? Niitä oli kaikkialla! Nään vieläkin painajaisa noitten siivoamisesta. :D Muutenkin meillä tapahtui siivoaminen vähän omaan tyyliin. Jotkut ovat jo saattaneet nähdä facebookistta linkitetyn videon, mutta muille tiedoksi, että luuttusimme mm. käsipaperilla lattioita musiikin tahdissa.

2013

2013

2013

2013
Tässä kuvassa pystyy myös näkemään mun uudet lasit. Ostin jopa kahdet uudet lasit! Mä olen siis todella todella kauhea asiakas silmälaseja ostaessa. Olen todella nirso ja tämä päätös ongelma ei auta yhtään asiaa, mutta tällä kertaa oli hyvä myyjä, joka uskalsi puhua suoraan ja kertoi tarkasti miksi nämä lasit olisivat minulle parhaimmat. Toiset lasit on punaiset. Nyt pystyy eri lookkien kanssa vaihtamaan eri lasit :)

2013

2013

2013
Tämmösen pusu naamaan on nyt hyvä lopettaa :D Ja loppu illasta vain sen verran, että en muista onko koskaan ennen ollut jalat noin kipeät seuraavana päivänä. Tuli sitten pikkasen tanssittua. Jatkoilla oli todella hauskaa, kiitos siitä vielä kaikille jatkoilla olijoille!

PS. Piti laittaa videoita.. En tiedä taaskaan minkä takia ei toimi? En ymmärrä mitä teen eritavalla.. hitto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti