lauantai 6. huhtikuuta 2013

Thaimaa n.3

No jos nyt saisin kirjotettuu tämän loppuun!

Koh Lantan jälkeen lähdimme Phi Phi saarille. Emme olleet kun vain yhden yön. Tottakai saari oli ihan jumalaisen kaunis, mutta se turistien määrä.... Jos olisimme saaneet saaren vain meille kahdelle olisin voinut olla sielä pidempään. Saari oli täynnä nuoria bilettäjiä ja sen jättämä jälki saarella näkyi. Kadut oli roskaisia ja likaisia ja joskus haisi jopa niin pahalle, että oli pakko olla hengittämättä vähän aikaa.


Toki jos sitä juhlimista ja ryyppäämistä olisi matkalta lähtenyt hakemaan, niin mikä ettei. Hieman kalliimpaa saarella myös oli verrattuna esim. Koh lantalle, mutta sekin oli jo tiedossa ennen sinne menoa.
Anyway, vuokrasimme kuitenkin boatin kun nyt kerran olimme sielä ja kävimme kiertelemässä saarta.





Olisin niin halunnut vuokrata kanootin.




Kävimme myös snorklaamassa ja harmitti ihan tajuttomasti, kun meillä ei ollut sukelluskoteloa mukana.  Tuolla oli todella paljon kaloja, aaltoja ei ollut yhtään, vesi oli todella kirkasta ja kalat eivät olleet yhtään ujoja. Tulivat todella lähelle, jopa joskus pystyi ihan koskettamaan.


Meijän kuski oli ihan mökö mökö.. Enkä muutenkaan tajua. Kaikki sanoivat, että thaimaalaiset ovat todella ystävällisiä. Ei kyllä mun mielestä mitenkään erityisen ystävällisiä olleet. Ei ainakaan niin, että olisin siihen mitenkään kiinnittänyt huomiota. Tietysti nyt taas oli odotuksen kauhean korkealla, kun monet niin kehuivat ja odotin todella ystävällistä palvelua kaikkialta. Hyvin harvoissa ravintoloissa meitä edes kiitettiin lähtiessä tai sanottiin edes hei hei.


Illalla kävimme kiertämässä baareja ja melkein kaikissa baareissa oli jotenkin tuli aiheena. Oli tulishowta, tulilimboa, tulihyppynarua... Oli kauheeta katsoa, kun känniset nuoret saivat palovammoja säärinsä, kun ei pystyneet hyppimään hyppynarua. Vaikka pakko myöntää sen verran kun yllätyshullu olen, olisi se ollut siistiä mennä kokeilemaan.



Jäätiin yhteen baariin katsomaan tulishow:ta ja se oli yksi hienoimmista mitä olen koskaan nähnyt. Sielä kävi myös joku suomalainen vetämässä lyhyen pätkän..  Ja eipä tietenkään ollut sitä kunnon kameraa mukana, että olisin voinut ottaa niitä kuvia..



Seuraavana päivänä lähdettiin laivalla Phukettiin ja otimme taksin hotellille. Meidän taksikuski oli ensimmäinen todella todella ystävällinen jonka tapasimme matkan aikana. Hän kertoi meille perheestään ja suositteli meille paikkoja missä voisimme käydä. Kävimme myös pysähtymässä yhdellä benji hyppy pysteellä (ilman, että hän edes sitä meille ehdotti). Hyppy ei ollut kuin 50 metriä ja maksoi enemmän kun suomessa, joten jätimme hypyn väliin. Lupasin kuitenkin, että kesällä sitten hyppäisin suomessa ;) Kokemuksia muilla?


 Hotelli oli aivan ihana hintaansa nähden. Huone oli iso ja siisti. Hotellilla oli myös ihanat kaksi pientä uima-allasta. Kävimme vain kerran kävelemässä Phuketin rannoilla, muuten olimme vain uima-altaalla. Kävimme myös Phuketissa toisen kerran sukeltamassa. Halusimme mennä taas Raya diverisn kautta, mutta heillä ei ilmoittautunut tarpeeksi väkeä sukelluksen toteuttamiseksi.


Menimme paikallisen sukelluskeskuksen kautta ja oli se ihan hyvä sukelluskeskus. Ongelmana oli, että kaikki oli tehty vähän jopa liian helpoksi ja hyväksi meille sukeltajille. Pullot oli laitettu sinulle valmiiksi ja aina kun jotain yritit tehdä niin hyvä kun ei tultu vessaan mukaan pitämään kädestä kiinni. Räpylät he laittoivat jopa mulle jalkaan :D


Ei saatu tehdä edes paritarkistusta rauhassa, sanottiin vain, että "kaikki on teillä kunnossa, hypätkää veteen vain". Vedessä oli monia sukellusryhmiä meidän lisäksi. Meidän ryhmässä oli minä+Jekku, toinen sukellusparit+opas. Meillä ei ollut mitään ns. uima sääntöjä. Raya diverin kanssa uimme jonossa, me uimme oppaan takana Jekun kanssa ja toinen sukelluspari meidän takana. Eikä sitä nyt tarvinnut olla  koko ajan jono muodostelmassa, mutta kunhan kukaan ei ns. etullut tai jäänyt tahalteen jälkeen.


Noh, tämä toinen sukelluspari tuotti mulle ongelmia. He uiskentelivat ihan missä sattuu. Toinen saattoi olla meidän edessä, toinen takana, yht´äkkiä mun vieressä ja tottakai kun en nähnyt Jekkua siinä niin en pystynyt yhtään nauttimaan sukelluksesta, kun jouduin koko ajan seurailemaan missä kukakin menee. Yhessäkin vaiheessa katselimme Jekun kanssa yhtä kalaa, tämä toinen vain änkee meidän väliin kameransa kanssa. Ei voinut odottaa, että lähdemme jekun kanssa pois. Muutenkin kun en ole sukeltanut paljoa, hieman on epävarmaa se liikkuminen tuolla veden alla, kivet on todella teräviä ja koloissa piilee merisiilejä, etkä näe niin hyvin taaksesi tai edes viereesi uimalasien takia. Tuli fiilis, että pitää uida kyynerpää taktiikalla, kun jossain allennusmyynneissä ja vahtia omaa reviiriään, ettei toiset tule liian lähelle tuuppimaan.

Joten aika kökkö maku jäi tästä sukelluskerrasta.


Ja nää kuvat :( Joo..... kokeilin sitten laitta vähän säätöjä sillä tavalla, että saisin korostettua noita kauniita värejä. Niistä tuli ihan yli keltasia, mutta toisaalta nää on kyllä aika mielenkiintoisen näköisiä..



Tää kuva nyt ihan huono, mutta värit on sitä mitä oikeasti.





Phuketista mulla ei mitään kuvia oikeastaan edes ole kun vain nuo sukelluskuvat. Phuket muuten oli kyllä kiva. Kävimme shoppailemassa ja rauhotuimme hotellin altaalla. Kävimme myös vartalohieronnassa.


Phuketista lensimme Bangkokkiin ja sielä oltiinkin vikat kaksi päivää.












Meidän piti käydä temppelissä, mutta enköhän ollut unohtanut vaatetuskoodin ja olin aivan liian "paljastavissa" vaatteissa. Tyydyimme katsomaan temppeliä ulkoa. Aivan näitten kuvien ottamisen jälkeen alkoi sataa ensimmäisen kerran koko meidän reissun aikana.





Väsyny matkaaja selvästikkin.. 

Kotiin päin lähtiessä kentällä oli ihana kaaos, koska Finnair oli peruuttanut lentojaan. Onneksi ei oltu meidän lentoa kuitenkaan peruutettu. Pieni paniikki siinä meinasi syntyä, että keretäänkö taaskaan lennolle, mutta ihan hyvin me sitten kerettiin.

 Semmonen ihana loma. Nyt ei ainakaan ole tiedossa mitään toista kaukomatkaa, vaikka nyt jo tuntuu siltä, että minne sitä seuraavaksi lähtisi. Ajateltiin kesällä käydä Ahvenanmaalle. Onko kukaan käynyt? Onko paikkoja mitä suositella?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti