Viime viikko ei sitten mennyt kauhean hyvin. Liikunta jäi ja samat ongelmat jatkuu mitä joulukuussakin, ja nyt tuntuu että ei ymmärtäminen enään riitä. Oon törmännyt nyt mitä kummallisimpiin ihmismielen oikkuihin ja vaikka kuinka yritän ymmärtää toista ei vaan... en vaan vittu ymmärrä. En tiedä enään itsekkään mikä on totta ja mikä on keksittyä humpuukia! Mun on pakko olla joltain apina planeetalta, koska en ymmärrä ihmisiä.
En muista leffasta paljon mutta trailerin perusteella varsinkin tuo lentokone kohtaus on juuri sitä mitä tällä hetkellä !! Movie is Anger Management.
"En ole"
"OLET"
"Ööö.. en ole?"
"OLET!!!"
"Okeii, wtf?"
No, mutta ihan näin aluksi en ole ihminen, joka haluaa tahalteen tuottaa jollekkin pahaa oloa. Oikeutta haluan jos olen itseni mielestä kokenut vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, vaikka sen kertominen saattaisikin satuttaa toista osapuolta. Ainakin itse haluaisin tietää, jos olen jotakin ihmistä loukannut sanoillani tai teoillani. Kyllä se varmasti aluksi tuntuisi pahalle, juurikin sen takia, koska en halua tahalteen satuttaa ihmisiä, mutta A) haluaisin mahdollisuuden pyytää henkilöltä anteeksi ja B) jos se olisi jokin tyyli/tapa mitä voisin itsessäni kasvattaa tulemalla paremmaki kaveriksi, siskoksi jne. niin haluaisin asiasta tietää.
Vihaan väittelemistä ja riitelyä. Varsinkin, jos halutaan vaan riidellä väittelyn vuoksi! En halua väitellä ihmisten kanssa, MUTTA lähden kyllä väittelyyn mukaan jos siihen toinen yllyttää ja vihaan sitä. Väitteleminen ei koskaan vie mihinkään. Ainakaan riitatilanteissa. Huumori mielellä se voi joskus olla jopa ihan kivaa.
Hyvään ja terveeseen parisuhteeseen (myös läheisiin ystäväsuhteisiin) kuuluu riidat ja erimielisyydet, mutta suhteen toimivuuteen vaikuttaa nimenomaan se onko kykyä kuunnella toista oman jääräpäisyyden "eikun minä olen tässä riidassa oikeassa" sijaan.
Riita syntyy ja on minusta yleensäkin aina tunne, kun ei tule ymmärretyksi. Sen takia usein ihmiset ottavatkin vanhat riidat esille uusissa riidoissa, kun edellisessäkään riidassa ei olla toisia ymmärretty, väkisin tapeltu ja väitelty kuka on oikeassa oman nahkansa pelastamiseksi, lopuksi kyllästytty tappelemaan ja sovittu riita "annetaan vain olla". Ja homma pyörii kaunista noidankehää, koska sielä se sama tunne on valmiina odottamassa seuraavan riidan syttymistä, sitten kun on taas energiaa väitellä asioista.
Noh, sitä minä ainakin halua, me täällä apinoiden planeetalla ainakin haluamme, tulla ymmärretyksi. Miltä sinusta tuntuu toisen käytös, sanat, tekeminen. Miksi se on sinua suututtanut, loukannut, satuttanut... Ainakaan mulla ei tule mieleenkään edes kaivaa vanhaa riitaa esiin jos tunnen, että toinen on ymmärtänyt miksi minua on sattunut. Tai ymmärrän mitä itse tein väärin ja ymmärrän miksi se toista satutti.
Suhteessa on myös todella väärin jättää keskustelemasta joistain asiasta sen takia, että pelkää aiheuttavan sillä riitaa. Jos jättää puhumatta itseään häiritsevistä asioista riidan pelon takia, ei suhde ole ainakaan minun mielestä menossa oikeaan suuntaan. Koska sillon toinen osapuoli käyttää valtaansa väärin riidan aikana, luomalla toiselle tunnetta, että hän ei voi asioista kanssasi keskustella, hän ei tule kuitenkaan ymmärretyksi riidan aikana, niin miksi edes yrittää? Silloin ei anneta toiselle tilaa olla oma itsensä, tuntea surua tai vihaa, vaan oman jääräpäisyyden takia tullaan sen suhteen hyvinvoinnin tielle.
Riidoissa hyvin usein ajatellaankin vaistomaisesti "miten voin puolustaa itseäni tässä mahdollisimman hyvin, eikun sä teit, eikun sä sanoit, eikun sä, sä sä, sä , sä". Hirveetä syyllistämistä ja toiselle kuuman perunan heittämistä mahdollisiman nopeasti, että se ei räjähdä omiin käsiin. Onko tämä tyyli sitten vain oman huonon itsetunnon pelastamista? Kun tulee tunne, että hirveällä hyökkäyksellä täytyy lähteä itseään pelastamaan. En tiedä.
Tai sitten näitä itsesääliin meneviä "ei mua tarvii ymmärtää, en mä enää tuu sittä teijän kanssa hengailemaan, mä oon vähä tämmönen, ei tarvii musta välittää". Kun eka olitkin kertomassa, että sinua on loukattu niin tajuutkin nyt olevasi se osapuoli joka yrittää sovitella. Onko tämäkin sitten joku itsetunnon puolustusmekanismi? Ei osaa ottaa vastaan, että on loukannut toista? Mun mielestä tämäkin on erilainen tyyli asioista väittelemistä. Väittelen tieni pois tästä ikävästä tilanteesta ja vältyn anteeksi pyynnöltä?
Sen takia pitäisi pystyä aina näkemään tilanne suurella kokonaisuudella. "Haluanko asiasta vain väitellä vai oikeasti selvittää ja sopia".
Mun apinoiden planeetan muistisäännöt:
1. Täytyy pystyä kertomaan toiselle jos toinen on loukannut tai satuttanut.
2. Täytyy pystyä hyväksymään, että sinäkin teet virheitä ja voit loukkaa ihmisiä sanoillasi ja teoillasi.
3. Täytyy pystyä antamaan anteeksi.
4. Täytyy pystyä pyytää anteeksi.
Kun oppii kuuntelemaan toista, ymmärtämään tilannetta hänen kannalta (ja kun toinen osapuoli tekee samoin), autaa se tulevaisuudessa kaikkien suhteiden toimivuutta. Kuitenkin yksi tärkeimmistä nykypäivän taidoista on tulla ihmisten kanssa toimeen. (Vaikka musta nyt onkin aivan mahdotonta)
Tässä hieman mitä mä ajattelen asioita. Onko tämä sitten ihan hullu ajattelutapa? Nyt on ainakin semmonen tunne, että ehkä tämä mun tapa toimia konflikti tilanteissa ei ole hyvä.
Parempi vain väitellä ja huudellaan kuka on king of the jungle ja hakataan rintaa sen minkä keritään. "Sinä, sinä, ugh ugh, sinä teit, en minä, SINÄÄ, ugh"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti